Tuli tänään tsekattua uusin kirppari Oulussa. Nimi on jotenkin hassu, Aasta Ööhön. Toisaalta luo ainakin minulle mielikuvan siitä, että tavaraa löytyy joka lajia. Ensimmäisenä kiinnitti huomiota tietenkin kirpputorin sisäänkäynti, mikä ei kovin houkutteleva ole. Käytännössä se on vanha lastauslaituri. Sisältä taas kirpputori on samanlainen kuin suurin osa muistakin kirppareista. Hyllykköä toisensa perään suorassa linjassa.
Niin ja kirpputori sijaitsee Oulun Limingantullissa osoitteessa Alasintie 3-7. XXL -urheiluliikkeen lähellä tien toisella puolella. Kirppis on auki ma-pe klo 10-18 ja la-su 10-15. Eli joka viikonpäivä kirpparilla voi pyörähtää.
Eniten innostuin erillisessä syvennyksessä olevasta lemmikkieläintarvikenurkkauksesta. Myös autoihin liittyviä naulakoita ja vastaavia löytyi. Siellä oli esim. ihania koiran- ja kissanruokakuppeja sekä kelloja. Naulakoita oli myös hevosaiheisena. Alla kuvassa on muutama esimerkki tarjonnasta.
Löytyi sieltä monenlaista muutakin ja alla joitakin löytöjä, joihin itse kiinnitin huomiota. Tuo vihreä pupukori oli vain niin suloinen. Liekö itse tehty ja jos on, niin plussat siitä tekijälle. Oikealla on Iittalan lautanen tai vastaava. En oikeastaan tiedä mikä se on. Tuhkakupiksi se on ainakin liian suuri.
Jos joku sattuu keräämään palkintopokaaleja tai tarvitsee niitä esim. kilpailujen palkinnoiksi, niin Aasta Ööhön kirpparilta niitä todellakin löytyy. Jokainen pysti koosta, mallista ja väristä riippumatta oli hinnaltaan 3,50 euroa. Sitten tuo oikealla oleva valaisin…pieni, mutta todella kaunis. Plafongissa oli kauniita kuvioita ja näytti kaikin puolin ehjältä ja siistiltä. Tosin en katsonut sisäpuolelle.
Käsilaukkuvalikoima on suoraan sanoen kehno. Ainakin tällaiselle laukkufriikille. Suurin osa oli rispaantuneita tai muuten rikkinäisiä tai niin kulahtaneita, ettei niitä tehnyt mieli ostaa. Sitten löysin Guessin laukun, joka päällisin puolin oli siisti, ehjä ja kauniskin. Sisäpuolelta vilkaisin myös ja kovin tarkkaan syynäämättä sisuskin oli kunnossa. Rakastan myös kaikenlaisia vanhoja käyttöesineitä. Vanha kahvimylly pyöri hienosti ja oli ehyt. Hintaa oli vain sen verran, etten raskinut ostaa.
Erilaisille tauluille oli myös seinä varattu. Itse en oikein innostunut yhdestäkään. Johtunee siitä, että taulukausi on minun osaltani ohi vähäksi aikaa. Olen ottanut omassa kodissanikin kaikki taulut kahta lukuunottamatta pois seiniltä. Toinenkin on seinällä vielä vain sen takia, etten ole saanut aikaiseksi ottaa sitä pois. Mutta jos jotakuta kiinnostaa taulut, niin kannattaa vilkaista kirpparilla tämäkin seinä.