TakuuKirppis, Toppila

TAKUUKIRPPIS, TOPPILA

Kävin tänään Toppilan Takuukirppiksellä. Takuukirppis sijaitsee entisessä Halpa-Hallin rakennuksessa osoitteessa Paakakatu 2. Kiertelin kirpputoria runsaan puolen tunnin ajan käyden lähinnä myyntipöydät ja hyllyt kahteen kertaan läpi. Vaaterekkejä en juurikaan katsonut. Lisäksi Takuukirppiksellä näytti olevan Outlet-myymälä, jossa uusia vaatteita sai ostaa todella edulliseen hintaan. Esimerkiksi kylpypyyhkeet olivat joitakin euroja, kun niistä kaupassa saa maksaa yleensä reilusti yli kympin.

Takuukirppis oli suuri. Kirpputorin etuosassa oli tuo äsken mainitsemani Outlet-myymälä, lasivitriinejä ja kassat. Vitriineissä myytiin monenlaista tavaraa, esimerkiksi digikameroita, puhelimia ja kuulokkeita vain muutamia mainitakseni. Hinnoiltaan puhelimet vaihtelivat reilusti muutamasta kympistä yli sataan euroon. Outlet-myymälässä myytiin eniten vaatteita, mutta myös kenkiä, vöitä, lompakkoja, lippiksiä jne. Huomasin naisten korkeakantaiset mustat kengät, todella nätit, jotka taisivat olla myynnissä alle 20 eurolla.

Vaaterekkejä ja myytäviä vaatteita oli paljon. Jonkinasteista tuotteiden kategorisointia oli myös, esimerkiksi rekkien päässä luki onko rekissä naisten, miesten vai lasten vaatteita ja eritelty myös minkälaisia vaatteita rekistä löytyy. Itse en juuri vaatteita käynnilläni katsellut, sillä runsaaseen puoleen tuntiin, jotka kirppiksellä vietin, olisi saanut silloin lisätä toiset puoli tuntia. Vaatteille olisi ollut myös hyvät pukukopit kokeilemista varten.

Myyntipöytiä oli kirppiksellä paljon. Kirppiksen etuosassa olevat myyntipöydät olivat kaikki käytössä, mutta peremmältä löytyi runsaasti tyhjiä pöytiä. Harmillista, että kirpputorin pitää pyöriä vajaakapasiteetilla.

Takuukirppiksen yksi käytävä
Takuukirppiksen yksi käytävä

Toppilassa asuu suhteellisen paljon ulkomaalaisia ja se näkyi muun muassa kirjoissa. Myytävänä oli normaalia enemmän englanninkielistä kirjallisuutta. Jos haluaa vähän prepata englanninkielen taitojaan, niin tältä kirpparilta löytyy erilaista kaunokirjallisuutta englanniksi. En tiedä, miksi tietyt tavarat kiinnittää joinakin päivinä enemmän huomiota kuin toiset. Tänään ihailin käsilaukkuja, vaikka ei niitä Takuukirppiksellä ollut sen enempää kuin muillakaan kirppiksillä.

IMG_20150519_153145

Tämä laukku kiinnitti huomioni ensimmäiseksi. Laukku oli mokkanahkaa ja äkkiseltään näytti siitä, kuin laukussa olisi ollut kiinni kengät. Eihän niin tietenkään ollut, mutta laukku on tosi persoonallinen luomus. Nuorelle tytölle oiva ostos, minulle ehdottomasti liian tyttömäinen.

IMG_20150519_153050

Tällainen värikäs kangaslaukku löytyi myös kirpputorilta. Laukku oli käyttämätön, tai sitten joku oli käyttänyt laukkua Kärkkäisen hintalapun kanssa, mitä en sattumoisin oikein usko. 🙂 Ihan sievä laukku, huonona puolena vain ohut kangas eikä minkäänlaista pohjatukea.

IMG_20150519_153342

Kolmas käsilaukku löytyi myyntipöydästä, jossa ei ollut enää myytävänä mitään muuta kuin tämä käsilaukku. Laadukas Pradan käsilaukku, kankainen muuten mutta hihnat nahkaiset. Hinta oli 15 euroa. Muuten olisi ostanut, mutta kun oli kangasta ja hinta kuitenkin kalliimpi kuin normaalisti kirpputorilla myytävillä käsilaukuilla.

Löytyihän niitä muitakin kuin käsilaukkuja katseltavana. Seuraavassa muutama otos niistä.

IMG_20150519_152925

Ensin katsoin, että kyseessä on valaisin. Sitten tajusin, ettei punotussa luomuksessa ole lampun paikkaa vaan katto on kiinni. Sitten luin hintalapusta, että kyseessä on suoja. Tekele oli hyvin punottu, tiivis eikä mistään kohtaa katkennut. Olisipa ollut valaisin, niin kotiin olisi lähtenyt. Tuolle ei vain ollut itsellä mitään käyttöä ja kookas oli koristeeksikin.

IMG_20150519_153240

Tässä on sitten itsensä Tupperwaren vatkain. Ei ollut tuotteella hintaa kirpputorilla kuin 3,90 €. Ehjältä näytti ja veivatessani toimi moitteettomasti. Nätin värinenkin. Mutta kotona on jo sähkövatkain, joten mitäpä minä muovisella olisin tehnyt.

IMG_20150519_153012

Kuntoilevana ihmisenä katse vaelsi automaattisesti yhdelle seinähyllylle, jossa myytiin juomapulloja. Kuvassa on vain yksi hyllyllinen niitä, mutta kuvan hyllyn ala- ja yläpuolella oli myös hyllyt täynnä juomapuolloja. Osa siistikuntoisia ja käyttämättömän näköisiä, mutta osaa oli selvästi käytetty pitkään ja hartaasti. Kukahan sellaisiakin ostaisi?

Pieni arvostelu lopuksi Takuukirppiksestä:

Plussaa:

  1. Huokeat ostohinnat
  2. Paljon myyntipöytiä
  3. Kunnon pukukopit
  4. Tilavat lasivitriinit
  5. Paljon parkkitilaa ulkona
  6. Siistit tilat sisällä
  7. Outlet-myymälä samassa

Miinusta

  1. Pöydät pienehköt
  2. Paljon tyhjiä myyntipöytiä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s