Limingassa päin käydessäni päätin etsiä kirpputori Wanhan Meijerin, kun kerran siitä olen niin paljon kehuja kuullut. Kirpputori löytyi vieraspaikkakuntalaiseltakin helposti niin kännykän navigaattorin kuin näkyvien opasteidenkin avulla.
Aivan ensimmäisenä kiinnitin huomiota vanhoihin rakennuksiin ja salamyhkäisen ja pimeän näköiseen sisäänkäyntiin. Pihalla oli muistoja vanhoilta vuosikymmeniltä, kuten maitotonkkia. Sisään päästyäni yllätyin, kuin valoisa tila lopulta oli. Vaikka kirpputori on suhteellisen ahdas, pääsi siellä kulkemaan hyvin ilman suurempia törmäilyjä. Kirpputori jakautui periaatteessa kolmeen osaan, etuosaan, takaosaan ja sivuosaan.

Tältä kirpputorilta löytyy kohtuuhinnalla vanhoja huonekaluja. Huonekalut ovat pääosin siinä kunnossa, että ne voi joko sellaisenaan sijoittaa osaksi kodin kalustoa tai pienellä fiksauksella. Vaikka huonekaluja ei mitenkään hirveästi ollut, oli niitä siltä enemmän kuin mihin olen keskimäärin eri kirppareilla törmännyt.

Tällainen vanha tuoli löytyi myös Wanhasta Meijeristä. Hieman erilainen muotoilu, jalat olivat ehjät, samoin istuinosa ja selkänoja. Tämän kun kevyesti petsaa tai lakkaa, saa hienon tuolin itselleen. Harmi, että niitä oli vain yksi kappale.

Kirpputorin takaosassa on perinteisen kirpputorin malliin myyntipöytiä. Tavarat olivat ihan tavallisia myytäviä tavaroita, jonkun vanhoja ja käyttämiä, mutta siistejä.

Tällainen oli kirpputorin etuosassa, lähellä kassaa. Todella vanha radio alakaapilla. Radiossa oli muuten äänet päällä ja ne kuuluivat hyvin. Paremmin kuin monessa nykyajan vempeleessä. Ja niinkuin kuvasta näkyy, ikäisekseen se on erittäin hyväkuntoinen.

Sivuhuoneessa oli paljon käsityönä tehtyjä uniikki tai lähes uniikkikappaleina erilaisia tyynyjä, verhoja, vuodevaatteita, koruja jne. Käsityöt ja muut esineet noudattivat mielestäni talonpoikais- ja maalaisromanttista tyylisuuntaa. Ehdottomasti kannattaa tutustua, jos on mieltynyt tällaiseen tyyliin.



