Ilvestölkkejä, peilipöytää ja takorautajalustaista ompelupöytää

Kaikkea kivaa sitä voi ullakolta löytää. Tällä kertaa kolme Riihimäen lasin Ilvestölkkiä. Lasitölkit ovat yllättävän raskaita, mikä selittyy sillä, että lasi on todella paksua. Kaikissa oli kannet tallella ja vain vähän ruostetta parissa kohtaa kansissa. Ei siis puhki menneitä ja menevät vieläpä tiiviisti kiinni lasinsuuhun. Kaikki tölkit ovat 2 litran lasitölkkejä, tosin yksi tölkeistä on vähän pienempi kuin toiset kaksi.

Muitakin eroavaisuuksia on. Tuossa pienemmässä tölkissä ilveksen kuva on sekä kannessa että tölkin sivulla, kuvien vieressä merkintä Riihimäki ja pohjassa lukee R1. Kahdessa muussa Ilveksen kuva on vain kannessa ja muualla ei. Näiden tölkkien pohjalla on toisessa merkintä R3 ja toisessa R6. Merkinnästä ja kannesta päättelen, että Riihimäen lasin Ilvestölkkejä nämäkin ovat.

 

Pitäisi varmaan penkoa ullakkoa enemmänkin. Ainakin siellä oli vanhoja huonekaluja, kuten takorautajaluksella oleva ompelupöytä ja peilipöytä.  Alla olevat kuvat on otettu eri nettisivuilta, mutta ovat aika lailla samanlaisia kuin ullakolla näkemäni. Kuvien alla ovat lähteet. Varsinkin ompelupöytä olisi TOSI hieno sisustuselementti, jos sen kannen uusisi tai entisöisi.

Takorautajalustaisen ompelupöydän kuva on lähteestä: http://www.tuhattori.com

Peilipöydän kuva on lähteestä: http://himohamsterintuunauspaivakirjat.blogspot.fi/

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s