Fifty-fifty-myynti

Olen käynyt jälleen läpi omia kaappeja ja todennut niistä löytyvän paljon itselleni ylimääräistä tavaraa. Näin joulun alla on toisaalta tarpeen päästä niistä eroon, mutta samalla mietin meneekö ennen joulua tavaraa kaupaksi. Siksi päätin kokeilla uudenlaista taktiikkaa, fifty-fifty-myyntiä.

Mistä siinä on kyse? Käytännössä siitä, että kerään vain tavarat kasaan ja toimitan ne kirpputorille. Ei tarvitse itse niitä hinnoitella eikä asetella kirpparipöydälle, vaan kirpputorin henkilökunta tekee sen puolesta. Myynti ja ansaitseminen taas toimii niin, että pöydästä myytyjen tavaroiden tuotot menevät puoliksi kirpputorin ja oman itsen välillä. Pöytävuokraa ei tarvitse maksaa, eli kaikesta mikä on mennyt kaupaksi jää puolet suoraan omaan pussiin. Kaikki vähäinenkin myynti on siis tuottoa. Jos kaupaksi menee paljon tavaraa, voi se hieman harmittaa, että käteen jää vähemmän kuin jos olisi maksanut pöytävuokrasta. Toisaalta on säästynyt siltä kauhealta hinnoittelulta ja järjestelyltä kaikesta huolimatta.

Missä näitä fifty-fifty-pöytiä sitten löytyy. Esimerkiksi näiltä kirpputoreilta:

Kirpputori tukkumyynti, Kiiminki

Raahekirppis, Raahe

PikkuSiili, Turku

Toki näitä kirpputoreja on monia muitakin, joten tässä on vain kolme esimerkkiä. Kertokaa ihmeessä missä muualla tällaisia kirpputoreja on, ympäri Suomen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s